23.10.1990

Kanne Ulvilan kihlakunnanoikeudessa

A on nuoremmalle konstaapelille B:lle ja Suomen valtiolle tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla kihlakunnanoikeudessa lausunut, että A oli 31.7.1986 kuljettanut luvattomasti käyttöön ottamaansa moottoripyörää valtatiellä numero 8 Porista Vaasan suuntaan. Poliisipartiossa olleet B ja ylikonstaapeli C olivat antaneet A:lle pysähtymismerkin, jota hän ei kuitenkaan ollut noudattanut. Poliisipartio oli lähtenyt ajamaan A:ta takaa ja takaa-ajo oli jatkunut Noormarkkuun eräälle kapealle metsätielle. Poliisipartio oli täällä jälleen näyttänyt A:lle pysähtymismerkkiä ja C oli ampunut ilmaan varoituslaukauksen. Koska A ei ollut noudattanut pysähtymismerkkiä, poliisipartio oli avannut tulen. B oli ampunut A:ta kohti, jolloin yksi luoti oli osunut A:n selkärankaan ja aiheuttanut A:lle vaikean ruumiinvamman, kun A:n alaraajat, rakko ja suolen sulkijamekanismit olivat halvaantuneet. B oli käyttänyt ankarampia voimakeinoja kuin mitä A:n tekoon nähden voitiin pitää puolustettavina. B:n oli täytynyt mieltää, että hänen ampuessaan moottoripyörää kohti jokin luodeista saattaisi osua A:han, joten B oli tahallaan aiheuttanut A:lle ruumiinvamman. Sen vuoksi A on vaatinut, että B tuomitaan rangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä sekä että valtio ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle korvaukseksi kivusta ja särystä 150.000 markkaa sekä pysyvästä viasta ja haitasta 172.480 markkaa laillisine korkoineen 31.7.1986 lukien.

Kihlakunnanoikeuden päätös 16.6.1987

Kihlakunnanoikeus on kuultuaan B:tä häneen kohdistetuista rangaistus- ja korvausvaatimuksista ja valtiota siihen kohdistetuista korvausvaatimuksista sekä virallista syyttäjää jutussa, lausunut selvitetyksi, että A oli 31.7.1986 eräältä huoltoasemalta Porissa ottanut luvattomasti käyttöönsä moottoripyörän ja ryhtynyt kuljettamaan sitä valtatietä numero 8 pohjoiseen. Noin 14 kilometrin päässä Porista häntä vastaan oli tullut B:n ja C:n muodostama poliisipartio tunnuksellisella poliisiautolla. Poliisipartio oli antanut A:lle selvästi havaittavan pysähtymismerkin, jota A ei ollut noudattanut. Poliisipartion lähdettyä seuraamaan A:ta tämä oli ryhtynyt pakenemaan poliisia ja käyttänyt valtatiellä kertomansa mukaan 120-150 kilometrin tuntinopeutta. A oli kääntynyt valtatieltä niin sanotulle vanhalle Vaasantielle ja käyttänyt tällä kapealla ja mutkaisella tiellä, jolla oli nopeusrajoitus 60 kilometriä tunnissa, edelleen kertomansa mukaan 120-150 kilometrin tuntinopeutta. A:n oli näytetty ajaneen kaarteissa ja näkyvyyden ollessa huomattavasti rajoittunut tien vasenta reunaa. A oli siten tahallaan rikkonut tieliikennelain säännöksiä siten, että hänen menettelynsä oli ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa muiden tiellä liikkuvien hengelle ja terveydelle.

Noormarkun keskustassa A oli havaittuaan edessään poliisien asettaman tiesulun ajanut eräälle sivutielle ja metsäpolulle, mutta polun loputtua joutunut palaamaan samaa polkua takaisin. Polulla vastassa ollut C oli antanut A:lle pysähtymismerkin ja, kun A ei ollut osoittanut aikovansa noudattaa merkkiä, ampunut virka-aseella laukauksen ilmaan. Tällöin A oli kiihdyttänyt ajoneuvonsa nopeutta ja ajanut kohti polulla seisonutta C:tä, joka hyppäämällä sivuun oli välttynyt jäämästä moottoripyörän alle. Tällöin B oli virka-aseellaan ampunut kolme laukausta tähdäten kertomansa mukaan moottoripyörän takapyörään. Yksi luoti oli osunut A:n selkärankaan aiheuttaen selkäytimen katkeamisen ja sen seurauksena alaraajojen sekä rakon ja suolen sulkijamekanismin pysyvän halvaantumisen.

Ottaen huomioon, että A kuljettamalla moottoripyörää kerrotuin tavoin oli tahallaan törkeästi vaarantanut toisten hengen ja osoittanut olevansa pakonsa varmistamiseksi valmis ajamaan häntä kiinniottamassa olleen C:n päälle, että A:n henkilöllisyys ei ollut ollut poliisien tiedossa ja että A oli itsekin mieltänyt poliisien tulevan käyttämään asetta, B:n ei ollut näytetty käyttäneen ankarampia voimakeinoja kuin mitä A:n tekemän vastarinnan vaarallisuuteen nähden ja kiinniottamisen toimittamiseksi olosuhteisiin nähden voitiin pitää puolustettavina. Vaikka yksi luoti oli osunut A:n selkään, ei B:n, huomioon ottaen tilanteen äkillisyys ja se seikka, että kohteena oli ollut liikkuva ajoneuvo, ollut katsottava menetelleen asetta käyttäessään huolimattomasti.

Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt A:n rangaistus- ja vahingonkorvausvaatimukset.

Turun hovioikeuden päätös 23.1.1989

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A valittamalla oli saattanut jutun, on toimittanut jutussa suullisen käsittelyn. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli ottanut luvattomasti käyttöönsä moottoripyörän sekä B:n ja C:n yrittäessä pysäyttää häntä menetellyt kihlakunnanoikeuden päätöksestä ilmenevin tavoin. B oli pysäyttääkseen A:n ampunut rullarevolverilla tämän kuljettamaa moottoripyörää kohti kolme laukausta, jotka hän kertomansa mukaan oli tähdännyt takapyörään, kihlakunnanoikeuden päätöksessä selostetuin seurauksin.

A:n vaarallinen ajo oli tapahtunut takaa-ajotilanteessa. Tähän nähden A:n aiheuttama vaara toisen hengelle ja terveydelle ei olosuhteet huomioon ottaen ollut ollut sellainen, että A:n välitön pysäyttäminen metsäpolulle olisi ollut ehdottoman välttämätöntä. Kun A:ta etsimässä ja kiinniottamassa oli ollut useita poliisipartioita, A:n pysäyttäminen ja kiinniottaminen olisi ollut mahdollista muutoinkin kuin ampumalla. B oli ampunut rullarevolverilla nopeasti ohimenneen pysäyttämistilanteen aikana kolme laukausta, joista kaksi noin 3-10 metrin etäisyydeltä takaviistosta liikkuvaan moottoripyörään. Tähän nähden ja B:n vähäinen kokemus ampuma-aseen käytössä huomioon ottaen laukauksen osumisvaara kuljettajaan oli ollut suuri. B oli siten käyttänyt A:n pysäyttämiseksi ja kiinniottamiseksi ankarampaa voimakeinoa kuin mitä tämän tekemien rikosten laatu huomioon ottaen voitiin pitää puolustettavana. Olosuhteet huomioon ottaen B ei kuitenkaan ollut aiheuttanut A:n vammaa tahallisesti vaan tuottanut sen varomattomuudellaan.

B:n teon moitittavuutta arvioitaessa A:n kiinniottotilannetta edeltänyt vaarallinen ajo ja kiinniottotilanteessa tapahtunut ajo kohti C:tä muodostivat B:n teolle sellaiset olosuhteet, että niiden perusteella oli erittäin painavia syitä jättää B teosta rangaistukseen tuomitsematta.

A:lle oli aiheutunut selkäytimen katkeamisesta johtuen alaraajojen halvaustila sekä rakon ja peräsuolen sulkijamekanismin halvaukset ja kaikkien tuntokvaliteettien puuttuminen napalinjasta alaspäin. Kivun ja säryn korvauksena näistä vammoista oli pidettävä 50.000 markkaa sekä pysyvän vian ja haitan korvauksena 172.480 markkaa.

A oli ampumista edeltäneellä menettelyllään itse myötävaikuttanut hänelle aiheutuneen vahingon syntymiseen. Korvauksia oli sen vuoksi vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla soviteltava puoleen A:lle aiheutuneiden vahinkojen määristä. Siten A:lle tuleva korvaus kivusta ja särystä oli 25.000 markkaa sekä pysyvästä viasta ja haitasta 86.240 markkaa eli yhteensä 111.240 markkaa.

A:lla oli oikeus saada korvaukselle viivästyskorko korkolain 9 §:n mukaisesti haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.

Valtio oli vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla vastuussa vahingosta. B oli sanotun lain 4 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla myös vastuussa vahingosta. B:n vastuun määrä oli kuitenkin huomioon ottaen vahingon suuruuden, teon laadun, B:n aseman sekä muut olosuhteet 40.000 markkaa. Vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:n nojalla B oli velvollinen suorittamaan korvauksen vain, jos sitä ei saatu perityksi valtiolta.

Näillä perusteilla hovioikeus on muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä siten, että B on jätetty hänen syykseen luetusta hätävarjelun liioitteluna tehdystä ruumiinvamman tuottamuksesta rikoslain 3 luvun 9 §:n 2 momentin nojalla rangaistukseen tuomitsematta.

Valtio on velvoitettu suorittamaan A:lle korvaukseksi kivusta ja särystä 25.000 markkaa sekä pysyvästä viasta ja haitasta 86.240 markkaa eli yhteensä 111.240 markkaa 16 prosentin korkoineen 10.3.1987 lukien.

B on velvoitettu suorittamaan yhteisvastuullisesti valtion kanssa edellä mainitusta vahingonkorvauksesta 40.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 25.3.1987 lukien. Korvaus saatiin periä B:ltä kuitenkin vain siinä tapauksessa, ettei korvausta saatu perityksi valtiolta.

Muilta osin kihlakunnanoikeuden päätös on jäänyt pysyväksi.

Perustelut

A on menetellyt kihlakunnanoikeuden toteamin tavoin estääkseen poliisimiehiä pysäyttämästä häntä ja ottamasta häntä kiinni hänen tekemiensä rikosten ja liikenneturvallisuudelle aiheuttamansa välittömän vaaran vuoksi. B on kihlakunnanoikeuden mainitsemassa tilaisuudessa pysäyttääkseen A:n ampunut rullarevolverilla kolme laukausta tähtäämällä liikkuvan moottoripyörän takapyörään. Tällöin yksi luoti on kuitenkin osunut A:n selkärankaan hovioikeuden mainitsemin seurauksin.

B:n olisi ampuessaan tullut mieltää, että luoti voi osua moottoripyörän asemesta A:han niin, että tämä voi saada surmansa tai vaikean ruumiinvamman. A:n tekemien rikosten ja hänen aiheuttamansa vaaran laatu huomioon ottaen tällaista seuraamusta ei voida pitää hyväksyttävänä. B on siten käyttänyt ankarampaa voimakeinoa kuin mitä tilanteessa voidaan pitää puolustettavana ja näin varomattomuudellaan aiheuttanut A:n vammautumisen.

Näillä sekä korvausvelvollisuuden osalta hovioikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut sian päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.